kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Lisää nopeus (ja hitaus)ennätyksiä


Joku aika sitten kirjoittelin havaintojani paikallisista nopeusennätyksistä. Olen tehnyt viimepäivinä lisää havaintoja ympäristöstäni tästä näkökulmasta :) Kamera oli koko maanantainkin mukana, mutta akku kotona, joten kuvia ei ole :(

Tapasin eilen suomalaisia naisia - meitä kaikkia yhdisti ulkomailla asuminen. Jotkut olivat asuneet poissa siniristilipun maasta jo kymmeniä vuosia ja joku vaan pari kuukautta. Kun nämä naiset laitettiin yhteen, niin eipä aikaakaan kun alettiin antamaan toisillemme vinkkejä ulkosuomalaiseen elämään ja jakamaan eteenpäin sitä infoa, jota oli jo saanut aiemmin. Ravintolan turkkilaisella aamupalalla pohdittiin tahinitahnan olemusta ja arvioitiin turkkilaisia makkaroita. Minunkaltainen untuvikko sai ammatimaiset ohjeet granaattiomenan pilkkomiselle (joka on yllättävän haastavaa). Oppinsa jakanut konkari oli ilmeisesti aiemmin onnistunut välillä huonommin ja välillä paremmin hommassa ja keittiön verhojen pesemiseen kyllästyneenä oli kehittänyt paremman tavan :)

Ylipäätään täällä naisten yhteenkokoontumisissa rikotaan nopeusennätyksiä siinä kuinka nopeasti aletaan kertomaan mistä löytyy ruisjauhoja, entä mistä juustosta teette juustokakut, mitä mausteita kannattaa tuoda Suomesta, millaisessa paketissa myydään leivinjauhe jne. Ehkä tämä on yleisinhimillinen naisten piirre, mutta on jotenkin hieman liikuttavaa kuinka simppeleistä asioista se ilo täällä tulee. Se tunne, kun kertoo kaverille silmät ilosta loistaen, "löysin punajuuria" ja toinen vastaa "leivoin pullaa, mutta en löytänyt mistään kaardemummaa ja raesokeria (joo ei niitä löydäkään, tiedän) :D Elämän perusasioiden äärellä.

Pienet vauvat aiheuttaa myös nopeusennätyksiä. Siitä, kun koppa lasketaan maahan tai vaunut pysähtyy, ei mene kauaa kun "tätejä" on jonossa silittämässä pientä poskea tai hiushaituvia tai kiikuttelemassa sylissä näitä murusia. Turkkilaisetkin tekevät nopeusennätyksiä, kun näkevät vauvan. Oltiin aamupalalla Madossa ja tarjoilija toi itkevälle pienokaiselle nopeasti helistimen :) Muutenkin tultiin kyllä siihen lopputulokseen että Madossa on erittäin hyvä aamupala ja tuossa ko. Madossa myös todella hyvä palvelu. Meille haettiin lisäpöytää, vielä pari puhdasta lusikkaa, lisää kahvia, imettävälle äidille vielä lasi vettä, kaksi, eiku kolme eiku neljä teetä (tarjoilija toi viisi :) )



Maanantai oli Istanblissa sateinen ja ruuhkat sen mukaiset. Taksit eivät varsinaisesti tehneet nopeusennätyksiä tuolloin, vaikka me säntäilimmekin sateessa vuorotellen tielle katsomaan olisiko vapaata taksia että ainakin vauvat ja pahassa flunssassa olevan saisimme pian taksiin. Jonkun ajan kuluttua sekin onnistui ja pääsimme ei niin nopeasti etenemään ruuhkateitä pitkin kohti määränpäätämme, eli illallista ja ravintolaa.

Olipa ihana nähdä ystäviä ja viettää aikaa yhdessä. Niitä, joita näkee vähän useammin ja myös heitä jotka sattuivat nyt olemaan käymässä täällä ja piitkästä aikaa pääsi kasvokkain näkemään. Hyvä päivä.

Koko eilinen oli hitausennätystä. Tänään taas tsäpäkämpi päivä. Täällä vietetään tasavallan juhlapäivää, eli Turkin tasavallan syntymisen päivää. Päätimme kämppikseni kanssa, että pyydetään vähän ystäviä kylään, tehdään hyvää ruokaa ja mennään porukalla katsomaan ilotulituksia rantaan. Olin kuullut noista ilotulituksista, että ovat mahtavia ja hienompia kun aiemmin näkemät. No, aamulla oli jo uunijäätelön pohja uunissa, kun luin että ilotulitukset on peruttu tältä päivältä maassa olevan todella surullisen ja valitettavan kaivosturman vuoksi. Se ei kyllä nyt meidän illanviettoa estänyt, vaan jatkoin ruuanlaittoa ja vieraiden odottamista.

Minun oli jo pitkään pitänyt ostaa uusi kattila, että voisi paremmin kokata vieraillekin, eilen sitten löysin tämän söpöläisen keittiööni. Ei kai kattiloiden tarvi aina olla mustia tai harmaita. Onko teillä kokemusta näistä keramiikkapinnoitetuista kattiloista? Paketissa luki, että käytettävä miedolla tai keskilämmöllä. Mitä se käytännössä tarkoittaa? Oletteko käyttäneet ihan normaalisti vai miten?


Olipa ihana kattaa ihan kunnolla hienosti ja laittaa ruokaa ja kestitä vieraita. Jotkut ovat pyytäneetkin jo kuvia mun kotoa, tässä pari kuvaa olkkarin vihreistä seinistä ja seeprasohvista. Niin vannoutunut valkoisen ystävä kun olen ollutkin, yllättävästi tähänkin tottuu :)


Tämä on se paperinaruryijy, josta puhuin että yritän vielä sinnitellä valojen laittamista siihen. Nyt vieraiden ja harmaan päivän kunniaksi valot tuli laitettua.

 Lapsille kannettiin keittiönpöytä :)

Nyt vielä kaksi päivää tätä kurssia kielikoulua jäljellä. Marrskuussa pidän kielikoulutauon, mutta en silti aio lopettaa kokonaan uuden oppimista. Tarkoitus olisi yrittää puhua enemmän ja sitä kautta oppia lisää.

6 kommenttia:

  1. Kardemummaa kyllä löytyy kyllä varmasti Istanbulista, kun sitä löytyi Kusadasinkin maustekaupasta. Kysy maustetta nimeltä kakûle. Se on karkeampana kuin suomessa, mutta käy kyllä pullataikinaan. Raesokeria en minäkään ole vielä löytänyt.
    Blogiasi on mukava seurata:)

    VastaaPoista
  2. Kakulea löytyy maustekaupoista irtona (huomattavasti edullisempaa) tai ihan Migrosin hyllyltä. Ovat kokonaisia mutta kuorimalla ja murskaamalla onnistuu suht helposti.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi1: Kiitos, että seuraat, luet ja kommentoit :) Pitääpä mennä etsiskelemään, kiitos vinkistä.
    Anonyymi2: Onko olemassa ihan maustekauppoja, vai onko ne niitä samoja joissa on yrttiteetä ja vähän niinkun luontaislääkintää? Koitanpa löytää viimeistään sitten kun edelliset Suomesta saadut loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mausteita, irtoteetä ja pähkinöitä/kuivattuja hedelmiä lähinnä, mutta esim Kadiköyssä minusta ne on enemmänkin sekatavarakauppoja, lieneekö turisteja varten sitten.. Näitä mistä minä mausteeni ostan löytyy kyllä joka nurkilta meidän kulmilla. Tänään ajattelin lähteä metsästämään piparitaikinaan mausteita, inkivääriä jauheena löytyy kyllä marketeistakin mutta katsotaan miten muiden suhteen käy..

      Poista
  4. Tykkaan teidan kodista! Ravakan variset seinat ja seeprat kay hyvin yhteen. Olipa teilla kaunis kattaus, mita teilla tarjottiin vieraille?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi: VOisitko vielä sanoa onko ko. kaupoilla joku erikoinen nimi?
    Petra: Kiitos :) Pitäisipä laittaa joskus kuvia muidenkin huoneiden väri-ilottelusta, ei meinaan jää tähän vihreään :D Tätini tekee usein "italialaisia lihapullia" eli lihapullia tomaattikastikkeessa, skypekeskustelun rohkaisemana tein itsekin niitä. En oikein suoraan mistään ohjeesta, vaan itse soveltaen. Pyörittelin nauta-lammas-jauhelihasta pieniä lihapullia ja nopeasti ten niihin paistopinnan oliiviöljyssä. Sitten tein tomaattikastikkeen (osin tomaattimurskasta ja osin kaltatuista tuoreista tomaateista) annoin kiehua tosi miedolla lämmöllä parisen tuntia ja sitten laitoin sinne ne lihapullat ja annoin vielä kiehua, että kypsyisivät läpi. Sitten vaan pastaa ja hyvä salaatti (koristelin ja maustoin granaattiomenalla raikkaudeksi). Maistui lapsillekin (tai eivät ainakaan ääneen valittaneet :) ) Googlettamalla löytyy ohjeita myös.

    VastaaPoista