kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

17. päivä - joululahjoja ja Helvi Marian piparkakut

17. päivän kuvahaaste - presents

täältä lähteviä

Joululahjat ja niiden ostaminen herättää tunteita ja mielipiteitä. Tähän ikään on kokemusta lähes kaikesta, olen ostanut hyvissä ajoin lahjoja jo edellisenä kesänä hyvän idean saatuani, olen käyttänyt nettikauppoja sekä tarjonnan että nopeuden vuoksi, olen tehnyt itse askarrellen, leipoen, virkaten ja neuloen ja olen toki myös viime hetkessä juossut kauppoja läpi yrittäen keksiä jotain kivaa. 

Ulkosuomalaisen lahjan ostajan pelastivat kotimaiset nettikaupat, joista pystyi tilaamaan kirjoja ja vaatteita lapsille ja aikuisille. Joissain kaupoissa lienee myös paketointipalvelu, itse en ole niihin jaksanut panostaa - myönnän. Netin kautta saatavat erilaiset kuvalahjat ovat myös pelastaneet jo useamman tilanteen. Suosittelen.

Ehkä iästä johtuen olen itse hyödyllisten lahjojen kannalla. Tietysti voi jotain pientä extraa olla, kun on lahja kyseessä, mutta merkittävänä tekijänä valinnassa on käytännöllisyys. On aina parasta, jos vuoden aikana onnistuu kuulemaan jonkun toiveen, jonka sitten voi jouluna toteuttaa tai jos muuten onnistuu ilahduttamaan.

Tänä vuonna olen saanut ilahduttaa myös ulkosuomalaisia ystäviä laittamalla muutamia paketteja, useampi kummilapsenikin kun sattuu olemaan ulkosuomalaisesta perheestä. MItäs te muut toivoisitte lahjoiksi, onko ideoita tai suosituksia. Tätä välillä aina kysytään.

Minä olen toivonut litteitä ja ei helposti rikkimeneviä joulukoristeita, jouluisia lautasliinoja, piparkakkumaustetta, joululimpun mausteita ja glögimausteita, joululehtiä luettavaksi, jouluista astiapyyhettä tms. Vaaranahan on, että kohta on 15 jouluista astiapyyhettä, mutta sitten täytyy vaihtaa toivetta :) Tämä riippuu tietysti monella tapaa tilanteesta, itse lähdin 30 kg:n matkatavaroilla, siihen ei enää joulukoristeet mahtuneet, joten mukana ei ollut valmiiksi mitään jouluista. Suomessa on myös tosi kauniita pattereilla toimivia led-valosarjoja, joita ei läheskään kaikista maista saa. Turkissa joitain on kyllä ja vuosi vuodelta enemmän, mutta monet vilkkuu ja välkkyy eri väreissä, eikä se ainakaan tätä suomalaista ole miellyttänyt. 

Vaikka täällä kananmunaa sisältävää taikinaa uskaltaisi maistaakin, on silti paras piparitaikina Helvi Marian piparkakut, joissa ei kananmunaa ole. Olinpa ehtinyt unohtaa, millaisia kaikenlaisia piparkakkumuotteja meillä onkaan täällä varastoituneena :) Tämä alla oleva on löytö kirpputorilta joskus kauan sitten. Se on ostettu nimenomaan outoutensa perusteella ja sitä siinä kyllä riittää ;)









Pitipä minunkin tarttua hittivinkkiin piparkakkukupeista, joista voi tarjoilla vaikkapa luumu- tai puolukkarahkaa tai täyttää juustokakkumassalla. Ohjeita on ollut nyt aika monessa paikassa, mutta esimerkiksi täällä. Minä unohdin välistä ne paperiset muotit, päätin että riittää kunhan vuoan pesee hyvin. Nyt haaveilen täyttäväni nämä puolukkaisella juustokakkumassalla, katsotaan :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti